Tekstit

Näytetään tunnisteella nuoret merkityt tekstit.

Ideoita ja osaamista osallisuuden edistämiseksi

Kuva
Ylöjärven kaupungin hyvinvointilautakunnan luottamushenkilöt ja viranhaltijat pääsivät kuluneen kevään aikana vahvistamaan osaamistaan osallisuuden edistämisestä Nuorten Akatemian toteuttamassa kehittämiskokonaisuudessa, johon kuului yhteensä neljä työpajaa. Kahdessa työpajassa mukana olivat myös oppilaskuntien hallitusten sekä nuorisovaltuuston jäseniä. Yhteinen vuoropuhelu nuorten kanssa saatiinkin hienosti käyntiin. Ensimmäisessä työpajassa tammikuussa hyvinvointilautakunnan luottamushenkilöt ja viranhaltijat pohtivat mitä tapahtuisi, jos Ylöjärvellä ei lainkaan pyrittäisi edistämään asukkaiden osallisuutta ja mitä osallisuuden edistämisellä tavoitellaan. Keskusteluissa huomattiin, että ilman osallisuuden kokemuksia asukkaiden eripuraisuus ja eriarvoisuus lisääntyisivät ja luottamus heikkenisi. Työpajassa todettiin, että ylöjärveläisten osallisuuden vahvistaminen on vetovoimaisen ja kehittyvän kaupungin edellytys. Työpajaan osallistuneiden näkemysten mukaan osallisuuden edistämisen ...

Puhetta huumeista ihan tavallisille nuorille ja vanhemmille

Päihteet kiinnostavat nuoria, niin on ollut aina. Käsi pystyyn kaikki aikuiset, joiden mieleen, puheisiin tai kokeiltavaksi ei päätynyt alkoholi, tupakka tai mikään muukaan päänsekoittaja ennen omaa 18-vuotissyntymäpäivää. Veikkaan, että viittaajat ovat harvassa. Vaikka nuoruus ja päihteet ovat aiheina yhä lähekkäiset, arkitodellisuus niiden ympärillä on muuttunut siitä, millaisena se nykynuorten vanhempien nuoruudessa aikanaan näyttäytyi. Alkoholi on tänäkin päivänä yleisin nuorten käyttämä päihde, mutta huumeet ovat tulleet osaksi heidän maailmaansa aivan uudella tavalla.  Viime vuonna 56 prosenttia Ylöjärven lukiolaisista ja noin 67 prosenttia ammattikoululaisista arvioi, että omalta paikkakunnalta omanikäisen on melko tai erittäin helppoa hankkia huumeita, esimerkiksi kannabista. 8. ja 9. luokan oppilaistakin lähes puolet arvioi samoin.  Kuinka moni ylöjärveläisnuori sitten päätyy kokeilemaan huumeita? Vastaukset vaihtelevat mm. sen mukaan, missä nuori opiskelee. Viime...

Kuntavaikuttamisesta toivonkipinöitä nuorille

”Jättityöttömyys uhkaa!” ”Ennätysmäärä eroja todettu koronan aikaan!” ”Mielenterveysongelmat lisääntyvät!” Tämäkö on nyt sitten minun ja muiden nuorten tulevaisuus? Valmistunko lukiosta maailmaan, jossa unelmiin ei kannata uskoa, koska maailmantalous on heikossa jamassa ja sairastun todennäköisesti masennukseen? Voi olla, että sairastun mielenterveysongelmiin ja talous tulee olemaan polvillaan jonkin aikaa, mutta unelmiani en ole valmis uhraamaan edes koronan takia. Samaa mieltä ovat todennäköisesti monet muutkin. Siksi toivoisin, että mässäilevien tulevaisuusskenaarioiden rinnalle luotaisiin toivoa ja valoa tunnelin päähän - muuallekin kuin KELA:n asiakasjonojen päähän. Tarvitsemme ehdottomasti valoisampia tulevaisuusskenaarioita, jotka motivoivat uskomaan parempaan. Monet aikuiset ovat selättäneet jo 1990-luvun laman, mutta nuorille koronan kaltainen tilanne on täysin uusi. Epävarmuus tulevaisuudesta voi muuttaa esimerkiksi opiskelu- ja ammatinvalintasuunnitelmia. Nuorten ei pi...

Eläköön uteliaisuus!

Uutta vuosikymmentä on eletty vasta pari kuukautta. Mitähän sen aikana tulee vielä tapahtumaan? Hirvittääkö tulevaisuus sinua vai tekeekö se uteliaaksi? Kannattaa valita puolensa - sillä on nimittäin enemmän merkitystä kuin uskotkaan. Sekä elämää kokeneet vanhukset että eri tieteenalojen tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kannattaa valita uteliaisuus. Se kun lisää onnellisuutta, tyytyväisyyttä ja merkityksen tunnetta. Hyvät vaikutukset ulottuvat terveyteen, älykkyyteen ja ihmissuhteisiin. Mutta mitä uteliaisuus on? Nuoret kertovat videolla   ”Haluu tietää lisää, kiinnostuu.” Videolla myös vinkkejä uteliaisuuden ruokkimiseen. Satavuotiaat eivät vinkkejä tarvitse - he antavat niitä itse. Hämeenlinnalainen Helvi Frick kertoo, mikä on hänen hyvän vointinsa ja elämänilonsa salaisuus: ”Kiinnostu! Innostu! - Olen utelias. Ehkä siksi olen pysynyt henkisesti näin hyvässä kunnossa. Minua kiinnostaa ihan kaikki: ihmiset, tiede, taide, urheilu. Joka aamu tyttäreni soittaa...