Tekstit

Näytetään tunnisteella kulttuurihyvinvointi merkityt tekstit.

Sisältöä arkeen etäryhmätoiminnasta

Kuva
Kurussa toteutettiin keväällä 2022 "Sisältöä arkeen etäryhmätoiminnasta"- kokeilu. Kokeilussa tuotettiin kotiin vietäviä hyvinvointia tukevia ryhmätoimintoja Kurun alueen ikääntyneille etätoteutuksena. Kokeiluun pääsi osallistumaan kuusi ikääntynyttä kurulaista, jotka saivat tiedon kokeilusta kotihoidon, asiakasohjauksen tai lähitorin kautta. Etäryhmätoimintaa toteutettiin asiakkaille vietyjen laitteiden avulla ja kokeiluun kuului myös opastus laitteiden käyttöön. Ryhmäsisällöiksi muodostettiin monipuolinen kattaus erilaisia ohjelmasisältöjä. Mukana oli monia sisällöntuottajia kuten Ylöjärven liikuntapalvelut, kirjastopalvelut, Kurun muisti -hanke sekä yhteisötaitelija Tuuli Pollarin ohjaama taide- ja kulttuurihetki. Ryhmäläiset pääsivät esimerkiksi maalaamaan ja lausumaan runoja yhteisötaiteilijan johdolla, kuuntelemaan mielenkiintoisia kirjaesittelyjä sekä muistelemaan vanhoja esineitä, jotka herättivätkin paljon ajatuksia. Kurun vanhojen valokuvien katselu oli mieluisaa ...

KUPPI-hanke vie kohti elämyksen verran parempaa arkea

Kuva
Monelle koronaepidemia ei ole ollut ainoa este taide- ja kulttuurielämyksistä osalliseksi pääsemiselle. Jos ei ole rahaa, kykyä, voimia, kulkuyhteyksiä tai tietoa kulttuurihyvinvoinnin palveluista, mahdollisuudet niiden käyttämiseen eivät ole yhdenvertaiset. Tarve kanavoida omaa luovuutta, ilmaista ja kehittää itseä, eläytyä, lumoutua, uppoutua ja kokea yhteyttä on kuitenkin sisään kirjoitettu meistä jokaiseen. Miten siis näitä hyvinvoinnin edellytyksiä ja tarpeita voitaisiin täyttää entistä paremmin? Kysymys on ajankohtainen monestakin näkökulmasta. Kuuma kulttuurihyvinvoinnin peruna Kulttuurihyvinvoinnin edistäminen on osa kuntien perustehtävää eli väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, joka jää edelleen kuntien tehtäväksi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen siirtyessä hyvinvointialueiden vastuulle jo noin vuoden kuluttua. Kulttuurihyvinvoinnilla on toisaalta tärkeä rooli esimerkiksi sairauksien hoidossa ja niistä kuntouttamisessa, jotka kuuluvat jatkossa hyvi...

Meidän metsä

Kuva
Meidän metsä on kaksiosainen teos, taulu ja runo, jotka toteutettiin Ylöjärven kaupungin vuoden 2019 Hyvinvointifoorumin osallistujien voimin. Hyvinvointifoorumi-tilaisuus keräsi tänä vuonna hyvinvointityön tekijöitä, kaupungin henkilöstöä, luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia koolle teemalla yhteisöllisyys. Osallistujien piirtämät oman elämän puut istutettiin tauluun yhteiseksi metsäksi. Käytössä oli muste ja ruokokynät. Runon kirjoitti yhteisötaiteilija Tuuli Pollari käyttäen sanoina ainoastaan Hyvinvointifoorumin osallistuneilta kerättyjä metsää kuvaavia sanoja. Taideteos odottaa vielä lopullista sijoituspaikkaansa kaupungin julkisissa tiloissa, jossa se pääsee kokonaisuudessaan kaikkien kaupunkilaisten nähtäväksi. Meidän metsä Metsä on elämän rauhoittumisen lähde Rauha Rauha Rauha Puut, suppikset, marjat Vihreä pehmeä sammal Tammi, mäntypuut Puu puita, vihreä ja vehreä hyvä tuoksu Rauha Rauha Rauha Metsä virkistää mieltä ja k...