Tekstit

Näytetään tunnisteella yhteistyö merkityt tekstit.

Kumppanuus jatkuu muutoksista huolimatta

Kuva
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen muutti historiallisella tavalla suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Toimintaympäristön muutos ei kosketa ainoastaan hyvinvointialueita, vaan myös kuntia, järjestöjä ja kansalaistoimintaa sekä tietysti meitä kuntalaisia.  Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistäminen on yhdessä tekemissä, joka edellyttää kuntien, järjestöjen ja hyvinvointialueiden vuoropuhelua ja yhteisiä käytänteitä. Ylöjärven kaupunki tukee paikallisten yhdistysten ja seurojen toimintaedellytyksistä monin eri keinoin ja kulkee rinnalla hyvinvoivan ympäristön vahvistamisessa. Yksi esimerkki on yleis- ja toiminta-avustukset, jotka tulevat hakuun kevään aikana.  Avustuksista ja erilaisista tuen muodoista, sekä yhteistyön periaatteet on koottu Ylöjärven kaupungin Järjestöt ja vapaaehtoistyö -sivustolle. Alueellista ja maakunnallista tukea on  saatavilla esimerkiksi Järjestöjen sote-muutostuen kautta. Lisät...

Ensimmäiset 100 päivää hyvinvointikoordinaattorina

Hieman laskutavasta riippuen takanani on noin 100 päivää hyvinvointikoordinaattorin työtä.   Päivät ovat olleet täysiä ja opittavaa kukkuroillaan, sillä sekä kunta työpaikkana että Ylöjärvi elinympäristönä ovat minulle uusia asioita. Oman lisänsä alkutunnelmiin on tuonut se seikka, että hyvinvointikoordinaattorin toiminta on uutta myös monelle muulle - sain aloittaa ensimmäisenä tässä toimessa. Vaikka lainsäädäntö ja muut viitekehykset määrittelevät työn lähtökohtia, alussa on ollut tärkeää muotoilla työnkuvani sisältöä ja kertoa siitä eteenpäin. Ylöjärvellä hyvinvointikoordinaattori on kaupungin keskushallinnossa toimiva hyvinvoinnin kehittämisen asiantuntija. Koska tehtävä sijoittuu strategiselle tasolle, se ei näy suoraan asukkaille esimerkiksi uutena palvelumuotona. Avainsanat ovat monialaisuus ja poikkihallinnollisuus - koko kaupungin eri toimialoilla ja sektoreilla tehtävä työ ja niiden yhdistäminen. Ja vielä laajemmin yhteistyö eri kuntien ja alueiden kesken. Vaikk...