Tekstit

Näytetään tunnisteella hyvinvoinnin edistäminen merkityt tekstit.

Ehkäisevä päihdetyö tapahtuu arjen peruspalveluissa

Kuva
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään perinteisesti marraskuussa viikolla 45. Tänä vuonna viikon teemana on käsi kädessä: päihde- ja mielenterveystyö.  Ehkäisevä päihdetyö tarkoittaa erilaisten päihteiden käytön sekö raha- ja digipelaamisesta aiheutuvien haittojen ennalta ehkäisyä. Ehkäisevä päihdetyö on kunnan lakisääteinen tehtävä ja osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Ehkäisevä päihdetyö koskettaa kaiken ikäisiä kuntalaisia.  Ehkäisevä päihdetyö konkretisoituu arjen peruspalveluissa. Esimerkiksi päihteettömät tapahtumat, mahdollisuus osallistua mielekkääseen tekemiseen vapaa-ajalla ja yhteisöllisyyden vaaliminen luovat kuntalaisten hyvinvointia ja siten ehkäisevät myös päihteiden haitallista käyttöä. Laadukkaan, ehkäisevän päihdetyön toteuttaminen tarvitsee myös suunnitelmalliset ja lakisääteiset rakenteet, jotka ohjaavat työtä myös Ylöjärvellä. Teemaviikolla olemme esitelleet kaupungin palveluja ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta. Kirjastotoimen johtaja Liisa Nikk...

Kumppanuus jatkuu muutoksista huolimatta

Kuva
Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus ja hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyminen muutti historiallisella tavalla suomalaista sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Toimintaympäristön muutos ei kosketa ainoastaan hyvinvointialueita, vaan myös kuntia, järjestöjä ja kansalaistoimintaa sekä tietysti meitä kuntalaisia.  Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistäminen on yhdessä tekemissä, joka edellyttää kuntien, järjestöjen ja hyvinvointialueiden vuoropuhelua ja yhteisiä käytänteitä. Ylöjärven kaupunki tukee paikallisten yhdistysten ja seurojen toimintaedellytyksistä monin eri keinoin ja kulkee rinnalla hyvinvoivan ympäristön vahvistamisessa. Yksi esimerkki on yleis- ja toiminta-avustukset, jotka tulevat hakuun kevään aikana.  Avustuksista ja erilaisista tuen muodoista, sekä yhteistyön periaatteet on koottu Ylöjärven kaupungin Järjestöt ja vapaaehtoistyö -sivustolle. Alueellista ja maakunnallista tukea on  saatavilla esimerkiksi Järjestöjen sote-muutostuen kautta. Lisät...

KUPPI-hanke vie kohti elämyksen verran parempaa arkea

Kuva
Monelle koronaepidemia ei ole ollut ainoa este taide- ja kulttuurielämyksistä osalliseksi pääsemiselle. Jos ei ole rahaa, kykyä, voimia, kulkuyhteyksiä tai tietoa kulttuurihyvinvoinnin palveluista, mahdollisuudet niiden käyttämiseen eivät ole yhdenvertaiset. Tarve kanavoida omaa luovuutta, ilmaista ja kehittää itseä, eläytyä, lumoutua, uppoutua ja kokea yhteyttä on kuitenkin sisään kirjoitettu meistä jokaiseen. Miten siis näitä hyvinvoinnin edellytyksiä ja tarpeita voitaisiin täyttää entistä paremmin? Kysymys on ajankohtainen monestakin näkökulmasta. Kuuma kulttuurihyvinvoinnin peruna Kulttuurihyvinvoinnin edistäminen on osa kuntien perustehtävää eli väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, joka jää edelleen kuntien tehtäväksi sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen siirtyessä hyvinvointialueiden vastuulle jo noin vuoden kuluttua. Kulttuurihyvinvoinnilla on toisaalta tärkeä rooli esimerkiksi sairauksien hoidossa ja niistä kuntouttamisessa, jotka kuuluvat jatkossa hyvi...

Hyvinvoinnin edistämistyöhön perehtymässä - uutena hyvinvointikoordinaattorina Ylöjärvellä

Kuva
Tervehdys hyvät Hyvinvoinnin talkoot -blogin lukijat! Aloitin Ylöjärven kaupungin hyvinvointikoordinaattorina elokuussa ja nyt syksypimeiden koittaessa on korkea aika esittäytyä Hyvinvoinnin talkoot -blogin lukijoille. Ensimmäiset kuukaudet ovat vierähtäneet nopeasti ja olen päässyt alkuun uudessa tehtävässäni. Hyvinvointikoordinaattorin tehtävänä on koordinoida hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön eli hyte-työn laajaa kokonaisuutta, joten perehdyttävää ja opittavaa on paljon.   Tavoitteena on kytkeä hyvinvoinnin edistäminen kiinteästi kaupungin strategiaan, tehdä nykyistä työtä hyvinvoinnin edistämiseksi näkyväksi ja edistää sen suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta. Lisäksi vuoropuhelun luominen ja ylläpitäminen eri toimialojen välillä on keskeistä työssäni, sillä vaikuttavinta hyvinvoinnin edistäminen on silloin, kun sitä tehdään toimialarajat ylittävänä yhteistyönä.  Heti alkuun olenkin päässyt tutustumaan hyvinvoinnin edistämistyön keskeisimpiin työkaluih...