Tekstit

Näytetään tunnisteella ikäihmiset merkityt tekstit.

Yksin asuvien muistisairaiden asialla

Kuva
Kohtaamistaidetyöskentelyä Tuttavapiiri-ryhmän kanssa pääsiäisenä Oletko Ylöjärvellä yksin asuva muistisairas ja kaipaisit virkistystä arkeesi? Pirkanmaan Muistiyhdistyksessä käynnistyi viime vuonna kolmivuotinen ”Yksinäisyydestä yhteyteen” hanke, jonka tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä muistisairaiden yksinäisyyttä sekä vahvistaa heidän sosiaalista verkostoaan. Yksin asuvat ja yksinäisyyttä kokevat muistisairaat pyritään tavoittamaan heti sairauden alkuvaiheessa. Hankkeessa toimii yhteistyökumppaneina Ylöjärven lisäksi Tampere, Lempäälä, Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen seudun ammattioppilaitos ja Itä-Suomen yliopisto. Yksinäisyys koskettaa kaikenikäisiä. Joskus se voi olla pysyvää tai liittyä johonkin tiettyyn elämäntilanteeseen. Ikääntyneistä jopa joka kolmas kokee olevansa yksinäinen.  Yksin asuvien sekä muistisairaiden osuus kasvaa iän myötä. Valtioneuvoston raportista (2018) käy ilmi, että esimerkiksi 80 vuotta täyttäneistä lähes 70 % asuu yksin. Vakava sair...

Eläköön uteliaisuus!

Uutta vuosikymmentä on eletty vasta pari kuukautta. Mitähän sen aikana tulee vielä tapahtumaan? Hirvittääkö tulevaisuus sinua vai tekeekö se uteliaaksi? Kannattaa valita puolensa - sillä on nimittäin enemmän merkitystä kuin uskotkaan. Sekä elämää kokeneet vanhukset että eri tieteenalojen tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kannattaa valita uteliaisuus. Se kun lisää onnellisuutta, tyytyväisyyttä ja merkityksen tunnetta. Hyvät vaikutukset ulottuvat terveyteen, älykkyyteen ja ihmissuhteisiin. Mutta mitä uteliaisuus on? Nuoret kertovat videolla   ”Haluu tietää lisää, kiinnostuu.” Videolla myös vinkkejä uteliaisuuden ruokkimiseen. Satavuotiaat eivät vinkkejä tarvitse - he antavat niitä itse. Hämeenlinnalainen Helvi Frick kertoo, mikä on hänen hyvän vointinsa ja elämänilonsa salaisuus: ”Kiinnostu! Innostu! - Olen utelias. Ehkä siksi olen pysynyt henkisesti näin hyvässä kunnossa. Minua kiinnostaa ihan kaikki: ihmiset, tiede, taide, urheilu. Joka aamu tyttäreni soittaa...