Tekstit

Näytetään tunnisteella internet merkityt tekstit.

Lääkärin lukuvinkkejä Internetin terveystietoon

Terveys on suomalaisille perinteisesti tärkeä arvo. Kun Yleisradio kysyi koronaviruspandemian keskellä kansalaisilta heidän toiveistaan ja haaveistaan, mainittiin lähes puolessa vastauksista terveys. Pirkanmaalla käynnissä olevassa tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämishankkeessa (PirSOTE) on tarkoitus rakentaa elintapaohjaustarjotin, josta kiinnostuneet saavat tukea terveyttä edistäviin elintapoihin.  Terveystiedon määrä on Internetin myötä kasvanut valtavaksi ja tiedonhaku helpottunut huomattavasti. Terveyden lukutaidon merkitys on samalla korostunut; on entistä tärkeämpää osata arvioida, mikä tieto on luotettavaa. Tiedonhaussa Internetin vahvuus ja samalla heikkous on, että verkossa asiantuntija ja maallikko saavat yhtäläisen palstatilan. Alun perin lääketiedon luotettavuuden arviointiin tarkoitettua KATSE-tarkistuslistaa voi käyttää yleisesti terveystiedon kriittiseen arviointiin. ”KATSE” tulee sanoista kirjoittaja – ajankohtaisuus – tarkoitus – sponsoroint...

Yhdistysten ja seurojen loikka digiaikaan

Tympäännytkö toisinaan siihen, että niin moni asia täytyy etsiä ja tehdä itse netissä? Entä oletko joskus yllättynyt myönteisesti siitä, mitä kaikkea sieltä löytyy? Kyse on digitalisaatiosta, ilmiöstä jossa yhä useampi arjen toiminto ja palvelu siirtyy sähköiseen muotoon ja internettiin. Korona-aika on korostanut digiympäristöjen merkitystä entisestään paitsi kuntalaisten, myös esimerkiksi yhdistysten, seurojen ja vapaaehtoisten arjessa. Niiden tuttua, kasvotusten tapahtuvaa toimintaa ja kohtaamista on pitänyt rajata, tiukimmissa pandemian vaiheissa jopa keskeyttää.  Samaan aikaan kansalaistoiminnan rooli ihmisten hyvinvoinnin rakentajana on yhä tärkeämpi asia.  Virtuaalisen osallistumisen ja yhdessäolon tultua monelle tavaksi fyysisen tapaamisen ja tekemisen rinnalle, paine digitaalisuuteen kolmannen sektorin toiminnassa on kasvanut. On tärkeää mennä sinne, missä ihmiset ovat. Muille kuin älypuhelin kädessään syntyneille diginatiiveille tämä voi kuulostaa vaativalta. Tark...