Tekstit

Kaikki pois piilosta! Pienten lasten liikkumisen nykytila

Kuva
  Myös meillä Ylöjärvellä oltiin hyvin kiinnostuneita, kun 29.2. julkaistiin Piilo-tutkimuksen tuloksia vuodelta 2023. Piilo eli Pienten lasten liikunnan ilo, fyysinen aktiivisuus ja motoriset taidot Suomessa -tutkimus selvittää, 4-6-vuotiaiden lasten liikunnan määrää ja laatua. Tutkimukseen osallistui varhaiskasvatuksen kautta lapsia perheineen eri puolilta Suomea. Lasten fyysistä aktiivisuutta tutkimuksessa selvitettiin liikemittarien ja huoltajille sekä varhaiskasvatusyksiköille teetettyjen kyselyjen avulla. Yhteensä tutkimukseen osallistui 1836 lasta perheineen.  Tutkimustulokset ovat mieluisaa luettavaa, sillä tutkimuksen mukaan lapset liikkuvat keskimäärin 4,2 tuntia vuorokaudessa. Tuloksia verrattiin pienten lasten liikkumisen suositukseen, jonka mukaan hyvä määrä liikuntaa alle kouluikäisille lapsille on kolme tuntia päivässä. Liikuntasuositus jakautuu niin, että kaksi tuntia olisi kevyttä tai reipasta liikuntaa ja vähintään tunti olisi vauhdikasta liikuntaa. Pienten lasten maa

Hyvät ystävät edistävät hyvinvointia monin tavoin

Kuva
 Tiedätkö sen tunteen, kun elämässäsi on ihminen, jonka kanssa voit aina jatkaa siihen mihin viimeksi jäätiin, vaikka viime näkemisestä on kulunutkin jo tovi. Tai onko sinulla mielessäsi ystävä, joka on kuin oikea kätesi, kenelle voit soittaa tilanteessa kuin tilanteessa.  Ystävillä ja ystävyyssuhteilla on iso vaikutus hyvinvointiin. Nauraminen ystävien kanssa saa hyvänmielen hormonit hyrräämään ja on siten oivallinen tapa esimerkiksi stressin lievittämiseen. Kävelylenkki, jossa saa jakaa viimeisimmät kuulumisensa ystävän kanssa, hellii mieltä ja kehoa.   Ystävyyssuhteissa laatu korvaa määrän. Määrää tärkeämpää on se, että on edes yksi ihminen, kenen kanssa on yhteys ja keneen voi luottaa kaikissa tilanteissa. Ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan pysy pystyssä itsestään, vaan vaativat yhteisesti vietettyä aikaa, vastavuoroista vuorovaikutusta, kokemusten jakamista sekä kuuntelemista. Uusien ystävyyssuhteiden luominen lapsena on usein helpompaa kuin aikuisena. Mutta aikuisenakin ystäv

Sähkösavukeilmiö näkyy myös Ylöjärvellä

Kuva
Marraskuun alussa vietettiin valtakunnallista ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Ylöjärven nuorisopalvelut tarjosi tänäkin vuonna teemaviikon kunniaksi ehkäisevän päihdetyön oppitunnit kaupungin 7. luokkalaisille. Tuntien aiheena oli viime vuoden tapaan nikotiinituotteet, erityisesti sähkösavukkeet ja nikotiinipussit. Koska aihe on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen , vien omalla koulullani tunnit myös 8. luokkalaisille ja myöhemmin luultavasti myös 6. luokkalaisille. Viime lukuvuoden aikana meillä nuorisopalveluissa ja koulumaailmassa havahduttiin sähkötupakoinnin eli vapettamisen räjähdysmäiseen lisääntymiseen. Lisääntyminen ei ole vain Ylöjärven tai Suomen ilmiö, vaan maailmanlaajuinen trendi. Esimerkiksi muutama viikko sitten Ylöjärvellä käyneet vieraat ystävyyskaupungistamme Viron Sakusta, kuvailivat ilmiötä aivan samoilla sanoilla kuin me. Uskallan väittää, että trendin takana on tupakkateollisuus, joka on löytänyt sähkösavukkeista ja muista hyvänmakuisista nikotiinituotteista kät

Ehkäisevä päihdetyö tapahtuu arjen peruspalveluissa

Kuva
Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään perinteisesti marraskuussa viikolla 45. Tänä vuonna viikon teemana on käsi kädessä: päihde- ja mielenterveystyö.  Ehkäisevä päihdetyö tarkoittaa erilaisten päihteiden käytön sekö raha- ja digipelaamisesta aiheutuvien haittojen ennalta ehkäisyä. Ehkäisevä päihdetyö on kunnan lakisääteinen tehtävä ja osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Ehkäisevä päihdetyö koskettaa kaiken ikäisiä kuntalaisia.  Ehkäisevä päihdetyö konkretisoituu arjen peruspalveluissa. Esimerkiksi päihteettömät tapahtumat, mahdollisuus osallistua mielekkääseen tekemiseen vapaa-ajalla ja yhteisöllisyyden vaaliminen luovat kuntalaisten hyvinvointia ja siten ehkäisevät myös päihteiden haitallista käyttöä. Laadukkaan, ehkäisevän päihdetyön toteuttaminen tarvitsee myös suunnitelmalliset ja lakisääteiset rakenteet, jotka ohjaavat työtä myös Ylöjärvellä. Teemaviikolla olemme esitelleet kaupungin palveluja ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta. Kirjastotoimen johtaja Liisa Nikkilä vasta

KouluPT lisää liikettä Ylöjärven yläkouluissa

Kuva
                    Kuvassa koulupt-Ville pelaamassa koripalloa Viljakkalan yläkoulun oppilaiden kanssa. Ylöjärvellä on käynnissä koulupt-toiminnan pilotointi syyslukukauden -23 aikana. Koulupt-toimintaa järjestetään Viljakkalan, Metsäkylän ja Soppeenmäen yläkouluissa 7-9-luokkien oppilaille. Liikunta-alan ammattilainen (=koulupt) työskentelee jokaisella koululla yhtenä päivänä viikossa kuusi tuntia. Koulupt-toiminta on maksuton matalan kynnyksen liikuntaneuvontapalvelu yläkouluikäisille nuorille. Toiminnassa nuori voi tutustua pt:n kanssa oman alueensa liikuntamahdollisuuksiin ja käydä mahdollisesti koittamassa mieluista liikuntamuotoa sekä saada kannustusta omaehtoiseen liikkumiseen. Ylöjärvellä on paljon mahdollisuuksia erilaiseen liikuntaan ja koulupt auttaa löytämään jokaiselle oppilaalle mielekkään oman näköisen tavan liikkua. Koulupt-toiminta on osa liikkuva koulu -hanketta sekä Ylöjärven kaupungin hyvinvointityötä, jonka tavoitteena on edistää nuorten kokonaisvaltaista hyvin

Taidetoiminta sukupolvia yhdistämässä

Kuva
Ylöjärvellä on alkanut tänä syksynä uusi viikoittain vanhusten palvelukeskuksessa kokoontuva taideryhmä nimeltään Nollasta sataan. Ryhmästä vastaavat yhteistyössä Ylöjärven kaupungin kulttuuripalvelujen yhteisötaiteilija Tuuli Pollari ja lasten- ja nuorten taiteen perusopetusta tarjoavan kuvataidekoulu Piirron opettaja, taidekasvattaja Elina Lind. Taideryhmän nuorimmat harrastajat ovat 9-vuotiaita ja vanhimpien harrastajien ikä lähentelee 100 vuotta. Yläikärajaa ei ole.  Ryhmän työskentely sopeutetaan kuvataidekoulu Piirron opetussuunnitelmaan. Lapset tulevat harrastamaan ryhmässä kuvataidetta tavoitteellisen taiteen perusopetuksen suunnitelman mukaisesti. Kokeilun jälkeen lapset voivat jatkaa kuvataidekoulu Piirron oppilaina ikätasoryhmissään. Tiuravuoren palvelukeskuksen asiakkaille Nollasta sataan kuvataideryhmä on kulttuuripalveluiden tarjoama, osallistujien erityistarpeet huomioiva ja saavutettavaksi tehty mahdollisuus osallistua laadukkaaseen taideharrastamiseen. Ryhmä kokoo

Avoimet kylät - päivä Itä-Aureessa

Kuva
Aurinkoisena kesäpäivänä saatiin viettää jo perinteeksi tullutta Avoimet kylät-päivää Taistelijan talo-palveluyhdistyksen toimesta Itä-Aureessa lauantaina 10.6.2023.  Pohjois-Kurun viisi kylää, Kallionkylä, Riuttanen, Luode sekä Länsi-Aure että Itä-Aure ovat runsaan kymmenen vuoden ajan yrittäneet luoda yhteistä säveltä Pohjois-Kurun elävöittämiseksi kulttuuritapahtumien avulla.  Pohjois-Kurun kesän avauksessa oli paikallishistoria vahvasti esillä. Sormusen riihimuseon avajaisissa vieraili 52 henkeä tutustumassa entisajan maatalousesineistöön. Marjatta Sormunen-Mettälä kertoi etenkin museossa päivän aikana käyneiden nuorten ihmisten olleen tosi kiinnostuneita Itä-Aureen maataloushistoriasta. Marjatan aviomies Heikki Mettälä on kunnostanut jo romahtaneen riihiladon, jossa vanhat työkoneet ja esineet ovat nyt tallessa kertomassa entisajan maanviljelyelinkeinosta seuraaville sukupolville. 52 hengen kävijämäärä yllätti ja ilahdutti. Riihimuseota voi pitää paikallisena vuoden kulttuuritekon