Sisältöä arkeen etäryhmätoiminnasta
Kurussa toteutettiin keväällä 2022 "Sisältöä arkeen etäryhmätoiminnasta"- kokeilu. Kokeilussa tuotettiin kotiin vietäviä hyvinvointia tukevia ryhmätoimintoja Kurun alueen ikääntyneille etätoteutuksena. Kokeiluun pääsi osallistumaan kuusi ikääntynyttä kurulaista, jotka saivat tiedon kokeilusta kotihoidon, asiakasohjauksen tai lähitorin kautta.
Etäryhmätoimintaa toteutettiin asiakkaille vietyjen
laitteiden avulla ja kokeiluun kuului myös opastus laitteiden käyttöön. Ryhmäsisällöiksi
muodostettiin monipuolinen kattaus erilaisia ohjelmasisältöjä. Mukana oli monia
sisällöntuottajia kuten Ylöjärven liikuntapalvelut, kirjastopalvelut, Kurun
muisti -hanke sekä yhteisötaitelija Tuuli Pollarin ohjaama taide-
ja kulttuurihetki. Ryhmäläiset pääsivät esimerkiksi maalaamaan ja lausumaan
runoja yhteisötaiteilijan johdolla, kuuntelemaan mielenkiintoisia
kirjaesittelyjä sekä muistelemaan vanhoja esineitä, jotka herättivätkin paljon
ajatuksia. Kurun vanhojen valokuvien katselu oli mieluisaa ryhmäläisille sekä toivottu
ohjelmasisältö. Vanhat valokuvat herättivät runsasta keskustelua ja paljon
muistoja osassa ryhmäläisiä.
Ohjelmasisältöjen toteuttaminen onnistuneesti edellytti huolellista valmistelua. Esimerkiksi kulttuurihetkeä varten asiakkaille koottiin ja toimitettiin etukäteen materiaalipaketit, jotka pitivät sisällään kopioita kansakoulun runokirjan sivuista, puutarha-aiheisia postikortteja tervehdyksen kera sekä vesivärinapit, siveltimet ja muutaman maalauspaperin. Kulttuurihetkessä kaikki pääsivätkin itse osallistumaan ja tekemään; hetkessä kuultiin osallistujien lausuvan runoja ja kertovan niihin liittyviä muistoja ja tarinoita omasta elämästään. Myös maalaaminen yhdessä onnistui ja osallistujat pääsivät halutessaan myös esittelemään maalauksiaan ruudun välityksellä.
Palaute kokeilusta on ollut positiivista ja asiakkaat ovat
tykänneet sisällöistä ja kehuneet niitä viihdyttäviksi ja mielenkiintoisiksi.
Ensimmäisen ohjelmakerran jälkeen yksi asiakkaista totesi ryhmässä oleville,
että "tuntui ihan siltä, kun olisitte olleet täällä luonani". Ohjelmasisältöjä
on myös odotettu kovasti ruutujen ääressä. Uudet laitteet ovat jännittäneet
ryhmäläisiä, mutta kokeilun edetessä laitteisiin ja niiden käyttämiseen on jo
selkeästi totuttu. Laitteita on kehuttu helppokäyttöisiksi ja tv:tä paremmiksi,
koska ruudun toisella puolella olevien kanssa voi keskustella.
Kokeilussa panostettiin yhdessä tekemiseen ja vuorovaikutukseen: mukavaa keskustelua ja ajatusten vaihtoa syntyikin paljon. Merkittävää oli se, että osallistujat olivat innokkaita kokeilemaan uutta ja suhtautuivat etäkokeiluun positiivisin mielin. Kokeilu osoitti, että myös etänä toteutettu toiminta voi tarjota hyvinvointia ja kohtaamisia arkeen. Etänä tarjottavalle ja yhdessä tuotetulle hyvinvointia edistävälle toiminnalle on varmasti jatkossakin tarvetta ja sisällöllisesti mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen on paljon.
Kokeilu toteutettiin osana
Pirkanmaan tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanketta, Kotona asumisen
teknologiat ikäihmisille -hanketta ja Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus
Pirkanmaalla -hanketta.
Teija Heiskanen, projektityöntekijä
Tuuli Pollari, yhteisötaiteilija
Kommentit
Lähetä kommentti