Vekaraolympialaiset innosti lapset ja perheet liikkumaan
Paljon iloa, onnistumisia ja punaisia poskia oli nähtävillä lasten liikunnallisessa Vekaraolympialaistapahtumassa. Ylöjärven Ilves areenalla järjestettiin 27.4. iloisen mielen tapahtuma ylöjärveläisille päiväkoti-ikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Tapahtumassa lapset kiersivät aktiviteettipisteitä, joista he keräsivät leimoja leimapassiin. Lopuksi täysi leimapassi palautettiin ja jokainen sai palkinnoksi kultamitalin kaulaansa.
Lapset olivat päiväkodissa saaneet ideoida ja kertoa, mitä
kaikkea he tapahtumaan toivoisivat. Lasten toiveiden pohjalta lähdettiin
suunnittelemaan tapahtuman sisältöä ja aktiviteettipisteillä järjestettävää
toimintaa. Lapsilta kysyminen kannatti, koska mielikuvitus ei aikuisilla olisi
riittänyt niin hienoihin ideoihin, joita lapsilta saatiin. Aktiviteettipisteillä
nähtiin muun muassa rentoutusta, keppihevosrataa, voimistelua, palloilua,
yleisurheilua, erilaisia leikkejä ja tutkapiste.
Vekaraolympialaiset ovat oiva esimerkki yhteistyön voimasta hyvinvoinnin edistämisessä. Tapahtuman suunnittelusta ja organisoinnista vastasi
kaupungin lasten ja nuorten liikuntakoordinaattorit (hyvinvointipalvelut)
yhdessä päiväkotien liikuntavastaavien (varhaiskasvatus) kanssa. Tapahtumassa
oli mukana myös paikallisia seuroja ja toimijoita, jotka pitivät tapahtumassa
omia aktiviteettipisteitään sekä esittelivät oman organisaationsa toimintaa.
Lapset ja huoltajat pääsivät tutustumaan paikalliseen harrastus- ja
kerhotoimintaan sekä keskustelemaan toiminnasta vastaavien edustajien kanssa.
Tapahtumassa mukana olivat Ylöjärven Ilves, Seurakunta, Ylöjärven Isku, Uplakers,
lasten ja nuorten erityisliikunnanohjaaja, Super Sam ja Olenkorento, joka
Uuno-koiran kanssa ilahdutti lapsia ulkona.
Ylöjärvellä asukkaita kannustetaan yhteisöllisyyteen ja
tapahtuma mahdollisti huoltajien, lasten ja perheiden kohtaamisen ja yhdessä
tekemisen. Osallistujien innokkuudesta näki, miten yhteisiä tapahtumia ja
kokoontumisia kaivataan pitkän rajoitteiden varjostaman poikkeusajan jälkeen.
Toivottavasti myös tulevaisuudessa voidaan järjestää lasten
ja perheiden yhteisiä tapahtumia!
Kaisa Hakala, lasten ja nuorten liikuntakoordinaattori
Kaisa Hakala toimii Ylöjärvellä lasten ja nuorten liikuntakoordinaattorina. Kaisan tehtäviin kuuluu edistää lasten ja nuorten liikkumista ja aktiivisuutta. Työtä tehdään tiiviissä yhteistyössä perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja seurojen sekä järjestöjen kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti