Ylöjärven eskarilaisten kanssa hyvinvoinnin äärellä
Lapsena rakastin Minttu-kirjojen maailmaa. Perusarkea, joka
rikkoontui sopivasti kesänvietossa mummulassa päiväunilla puun alla, Mintun
isän tullessa kotiovesta sisään pitsalaatikoiden kanssa perheensä yllättäen tai
hurjistuneen Mintun karatessa kotoa kerrostalonaapurin luo. Kirjoissa
hyväntahtoiset ja lapsentahtiset aikuiset selvittivät arjen pulmalliset tilanteet
rauhallisella viisaudella ja lapsen tunteet hyväksyen, lapsesta ilahtuen.
Lapsesta ilahtuvat aikuiset ovat jokaisen lapsen
perusoikeus. Tämän lisäksi pitkäkestoiset, lapsesta ilahtuvat ihmissuhteet ovat
syvästi kasvattavia, korjaavia ja jopa koko elämänkaaren kannalta
merkityksellisiä. Hyväksyntä ja välittäminen ovat ihmeellinen peili: muistamme
meidät lämpimästi ja kannustavasti kohdanneet ihmiset kiitollisina läpi
elämämme.
Pitkät päivät esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen
ympäristöissä haastavat lasta. Vaaditaan odottamista, reippautta, kuuntelemista
ja kykyä selvitä erilaisista tilanteista ja niiden herättämistä tunteista.
Aikuista peilipintaa tarvitaan.
Alkaneella matkallani Ylöjärven kaupungin esiopetuksen
hyvinvointipedagogina olen saanut kuluneen tammikuun ajan kuulla lasten
kertomuksia omasta hyvinvoinnistaan eskariarjessaan ja elämässään. Olen myös
seurannut vaikuttuneena lapsiryhmissä käytössä olevia yhteisöllisyyden ja
kaveruuden tukemisen keinoja. Eräässä eskarissa lapset esittelivät minulle
lasipurkin, joka oli täynnä kimaltavia onnistumisen kiviä. Sain kuulla
seikkaperäisen selostuksen hyvistä teoista, joilla purkki saataisiin täyteen,
ja sitten pidettäisiin onnistumisen juhlat! Sopivasti rikkoutuva perusarki oli
voimallisesti läsnä.
Mutalan eskarissa lapsilta kerätyistä hyvinvointiajatuksista
syntyi Mutalan hyvät päivät -rap, jonka sanoma kiteytyy sen viimeiseen
lauseeseen: ”Lopuksi tärkein tulla vois, ettei kukaan yksin ois!” Lapset tuntuvat tietävän hyvin selvästi,
mistä hyvä elämä koostuu. Kuulemmeko me heitä?
Mitäs jos lapsille suunnattujen vaatimusten sijaan
kokoontuisimme ringiksi lasten ympärille, aikuisten hyväksi hyrinäksi, joka
kertoisi lapsille, miten paljon iloa he tuovat meidän aikuisten elämään? Voi
miten kivaa teidän kanssanne on! Olette ihania ja niin tärkeitä meille!
Eräs tunnettu, ihmissuhteiden hankaluudesta kertova aforismi
toteaa, että ”lähelle voi olla pitkä matka”. Lasten kohdalla tätä ongelmaa ei
ole. Lapset ratkaisevat läheisyyden ja välittämisen haasteen joka hetki
pelkällä olemassaolollaan.
Johanna Vainio
Hyvinvointipedagogi, Hyvinvoiva koululainen - hanke
Ylöjärven kaupunki
Kommentit
Lähetä kommentti