Matalan kynnyksen palveluita Suomen ensimmäiseltä terveyskioskilta
Keväällä juhlittiin Ylöjärven Terveyskioskin kymmenvuotista taivalta. Suomen
ensimmäinen terveyskioski perustettiin kauppakeskus Eloon 2009, ja siitä
lähtien sen ovet ovat olleet auki kaikille vauvasta vaariin myös virka-ajan
ulkopuolella.
Terveydenhoitajan luo voi poiketa minkä tahansa mielessä pyörivän
terveysasian kanssa. Meillä voi saada terveys- ja elintapaneuvontaa,
terveysriskikartoituksia, rokotuksia, pieniä sairaanhoidollisia toimenpiteitä kuten
lääkepistoksia, ompeleiden poistoja ja hoidon tarpeen arviointia sekä
palveluneuvontaa.
Talven lähestyessä ajankohtainen palvelumme on kausi-influenssarokotukset.
Rokotuksen voi hakea meiltä jokainen Ylöjärven terveyskeskuksen palveluihin
oikeutettu. Samalla on oiva hetki arvioida oma pneumokokkirokotteen tarve.
Rokotereseptipyynnötkin onnistuvat meillä. Ylöjärvellä influenssarokotteen
saaminen ei jää kiinni rokotepäivien sopimattomuudesta. Meillä rokotetaan myös
lauantaisin.
Terveellisten elintapojen muuttaminen osaksi elämäntapaa ja etenkin
niiden ylläpitäminen ei ole aina helppoa. Mutta me voimme auttaa toinen
toisiamme. Tänä syksynä haluamme panostaa entistä vahvemmin ylöjärveläisten
terveellisten elintapojen lisäämiseen.
Hankimme terveyskioskille kehonkoostumismittarin tukemaan
elintapamuutosten tekijöitä. Verensokerin, verenpaineen, painoindeksin ja
kokonaiskolesterolin mittaaminen meillä on edelleen mahdollista.
Kehonkoostumusmittaus maksaa 5€ ja elintapaneuvontavastaanotolla kävijöille
mittaus tehdään maksutta. Muita aikoja terveyskioskille ei tarvitse varata,
mutta elintapaneuvontavastaanottoa varten on hyvä sopia aika.
Yhteistyössä on voimaa ja me haluammekin haastaa kaupunkilaisia
käynnistämään kanssamme elintapamuutoksia tekevien vertaistoimintaa.
Terveyskioskilta voimme tarjota esimerkiksi markkinointiapua ryhmän
kokoamisessa, tilan keskustelutapaamisille, terveysmittausmahdollisuudet ja ammattilaisen
tulosten tulkintaan, tukea ryhmätoiminnan suunnittelulle sekä resurssien
puitteissa hoitajan osallistumaan ryhmätapaamisiin. Yksi vertaisryhmä on tänä
syksynä aloittanutkin toimintansa.
Jos haluat muutosta hyvinvoinnissasi, ota yhteyttä ja pohditaan
yhdessä, miten voit onnistua. Piipahda kioskille tai ota meihin yhteyttä
sähköisesti terveys-CHAT:issä www.ylojarvi.fi/terveys/terveyskioski
keskiviikkoisin klo 13-15, sähköpostitse
terveyskioski@ylojarvi.fi tai
Facebookissa www.facebook.com - Ylöjärven
terveyskioski. Terveydenhoitaja on terveyskioskilla maanantaista torstaihin klo
9-18, perjantaisin klo 9-16 ja lauantaisin klo 10-15.
Terveyskioskin ovet ovat edelleen auki kaikille.
Laura Tyyskänen
Vastaava terveydenhoitaja, Ylöjärven kaupunki
Laura Tyyskänen toimii Ylöjärven Terveyskioskin vastaavana terveydenhoitajana. Tehtäviin kuuluu terveyskioskin perustyö ja hallinnointi sekä terveysneuvonnan kehittäminen. Keskeisintä Lauran työssä on tukea terveyskioskikävijöiden itsehoidon tietotaitoja ja toimia ylöjärveläisten hyvinvointia lisäävästi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Koulutukseltaan Laura on terveydenhoitaja.
Kommentit
Lähetä kommentti